Moro! Tänään aiheena on Kiusaaminen, koulukiusaaminen nettikiusaaminen minkälainen kiusaaminen tahansa. Pyysin sosiaalisessa mediassa laittamaan minulle kysymyksiä kiusaamiseen liittyen, lähinä minun omasta kokemuksesta. Nyt olen vastaamassa niihin kysymyksiin.
1 Mitkä ovat olleet voimavarasi?
A: Musiikki ja läheiset/kaverit. Musiikkiin pystyi monesti samaistumaan jos artisti käynnyt samaa läpi. Samoten kavereihin pystyi turvautumaan ja läheisiin. Muuten en olisi kiusaamisesta selvinnyt.
2. Onko tullut vastaan koskaan sellaista hetkeä jolloin mielessä että elämä ei ole kaiken tuskan arvoista?.
A: Kyllä, monesti varsinkin kouluaikoina, todella paljon. Aina aamuisin oli todella vaikea nousta ylös ja mietti miksi sinne menee kidutettavaksi kun tietää että on pilkan kohteena vain. että jos ne kerta niin paljon toivoo sitä, niin ehkä se on parempi niin. mutta ei se ole. Kiusatuksi tuleminen ei ole koskaan sinun syytäsi.
3. Voiko joskus olla helpompaa/olenko samanarvoinen kuin sisrrukseni.
A: Kyllä totta kai olet, vaikka tuntuisi siltä että ei ole, mutta me kaikki olemme saman arvoisia, Ja voi Kiusaaminen jättää todella kauvaksi aikaa arvet jopa koko loppu elämäksi, mutta kaikki muuttuu helpommaksi kun pääset kiusaamisesta eroon toisin sanoen Koulusta (jos sinua kiusataan koulussa kuten minua) Itsellä kaikki on nykyään helpompaa kun tiedän ettei enään tarvitse mennä pilkattavaksi. Toki jäljet jättänyt mutta, niistä muissa vastauksissa lisää. Olet arvokas muista se ! <3
4. Miten vaikuttanut minä kuvaan.
Huonosti, pitkään vihasin itseäni, enkä käynnyt oikein missään enkä tehnyt asioita mistä ITSE nautin. vihaan edelleen jonkin verran koska kuuntelin kuitenkin 9 vuotta sitä haukkumista ja halveksuntaa, joten aloin uskomaan sitä myös itse, mutta ei se mene niinkään, kuten sanottu kaikki me ollaan samanarvoisia, ja riitämme tälläisenään kuin olemme.. olen vasta saanut minä kuvaani pikkuisen paremmaksi.
5. Mitä seuraamuksia?
Ylempänä vastailinkin jo, en mennyt mihinkään vaikka saatettiin pyytää, mukaan mutta vihasin itseäni niin vahvasti ja oli takertunut takaraivoon se mitä minusta jatkuvasti sanottiin. Joten valitsin aina etten mene vaikka olisin halunnut. Tälläinen ei tee onneliseksi.
6. Kuinka laaja?
Oma kesti 23 vuotta. 🙁 ihmisuhteet kärsi, koska en tosiaan mennyt minnekkään, läheiset on koittanut/koittaa tsempata aina minka vaan pystyy.. Toki heistä on pahalta tuntunut.
7. Kiusamisen syyt?
Kaikki alkoi ensimmäisella luokalla kun tajusivat etten asu vanhempieni kanssa, hyvä syy kiusata vai mitä? NOT!… epäilen aina tätä syyksi mutta en tiedä, tai sitten minun ulkonäköäni, mutta monestihan kiusaajilla itsellään on vain niin paha mieli että pitää pönkittää sitä omaa itsetuntoaan.
8. Millä nimityksillä haukuttu?
Plussapallo, pätkis, pomppupallo, ja kuten sanottu tuosta etten asunut vanhemmillani. ja oli niitä muitakin en vain kaikkea muista.
9. Miten loukattu henkisesti/fyysisesti.
Jokainen ”pätkis” sana tuntui pahalta, koska en voinut pituudelleni mitään, enkä voi edelleen. tai jokainen kysymys miksi et asu vanhenpien kanssa, tai kysymykset minun äidistä. Fyysisesti, tönimistä.. houkuteltu kieli laittamaan jäiseen pölvääseen, (pässi minä) Kengän nauhoille astumista, tönimistä rappusissa.. ohittelua. tms.
10. Miten kiusaaminen ilmaantui?
Koulussa. välitunneilla. Bussissa, Ruokalassa, sanoisinko että melkein joka paikassa.
11. Miten käsitelty?
Oon puhunut minun läheisten kanssa, ja kavereitten kanssa, ja nykyään myös netissä ja täällä blogissa 🙂 Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, aika parantaa haavat. Jättää toki jäljet mutta niiden kanssa oppii elämään ja pikku askelin haastaa itseään.
12. miten vaikuttanut itsetuntoon?
Tuo tulikin tuolla ylempänä, mutta todella paljon. Minulla on todella todella huono itsetunto, en usko pystyväni mihinkään, vaikka asioita nykyään kokeilinkin, mutta kuitenkin tämäkin asian pystyy korjaamaan.. Rohkeasti vain kokeilemaan asioita mitkä kiinnostaa. onnistumiset tuo lisää hyvän itsetunnon saamiseksi 🙂 .
13. onko hoitokontakti?
Kyllä, tästä ja monesta muustakin asiasta, pikkuisen on auttanut tuohon että olen lähtenyt kokeilemaan minua kiinnostavia asioita.
14. Miten läheiset suhtautuu?.
Kuuntelee jos tarvitsen puhua. Ymmärtävät.
15. Miksi kiusaamiseen ei puututa?
Erittäin hyvä kysymys.. 🙁 Mutta omasta kokemuksesta sanon että opettajat uskoo että kiusaaminen loppuu sillä kuin ”ei välitä” tai sillä että ne kerran otetaan puhutteluun. ei ei ja ei!.
16. Miksi kukaan kiusaa puolustuskyvytöntä?
Erittäin hyvä kysymys tämäkin, Mutta kuten mainitsin monesti sanotaan että kiusaajalla itsellään on todella huono itsetunto jonka seurauksena pitää kiusata muita, ja pönkittää sitä omaa egoaan, se kun on mukamas niin cool, ja monet myös tekee sitä todistaakseen olevansa ”kova jätkä” tai nainen.
Tässä kysymykset ja vastaukset, jos tulee vielä jotain mitä haluatte kysyä laittakaa ihmeessä kommentteihin niin vastailen totta kai 🙂 ja muistakaa jos teitä kiusataan kertokaa jollekkin läheinen tai koulun henkilökunta. Muistakaa että olette hyviä juuri sellaisina kuin olette ja kiusaaminen EI ole koskaan teidän syytä. <3 jutellaan lisää kommenteissa. 🙂
Olin kiusattu silloin kivikaudella koulussa, koska minua opetettiin aina kääntämään vain poski. Fyysisen kokoni ja voimieni puolesta olisin voinut laittaa ne kiusaajat nippuun. Mutta tein kuten opetettiin, eli käänsin vain posken. Nyt reilut 32 vuotta myöhemmin opettaisin aivan toisin, eli vedä vastapalloon jos voit. Aina ja surutta. Väitän että olisin selvinnyt paljoan helpommin elämästäni sillä lailla.
Kiusaaminen kesti koko peruskoulun, ja vei itsetuntoni totaalisesti. Pidin itseäni jo koulusta päästyäni toisen luokan kansalaisena, pelkkänä taakkaana kaikille. Osasin sen silloin kyllä vielä peitellä, ja etenin elämässäni. Etenin omalla tavallani, ja siirryin töihin, koska se tuntui paremmalta kuin ajatus jostain uudesta koulusta.
Urheilusta ja töistä sain voimaa painaa eteenpäin, mutten käsitellyt niitä minua vaivaavia asioita, vaan lähinnä pakenin niiltä parhaan mukaan. Olin kuin sähköjänis, mihinkään ei voinut pysähtyä. Keräsin laajan kaveripiirin, siis aikana ennen sosiaalista mediaa, aikana ennen kännyköitä ja kännyköiden aikana. Kaveripiiriin kuului 6-700 ihmistä kaikkiaan. Kuvittelin minulla menevän hyvin, no ei mennyt. Aloin pikkuhiljaa hajoamaan sisältäpäin, koska en luottanut kehenkään, enkä uskonut, että ketään kiinnostaa oikeasti se, mitä pääni sisällä tapahtuu.
Olin hyvä näyttelemään asioita, olin monissa juhlissa keskipisteenä, koska olin hyvää seuraa ja pelle… Mutta kukaan ei nähnyt sisälleni. Kukaan ei päässyt niin lähelle, tai jos oli vaara, että pääsisi, pakenin. Tunsin kokoajan olevani huijari, koska en voinut olla oma itseni. Ja aloin kantamaan myös muiden huolia, ajatellen etten minä ole kiinnostava. Joten teen itsestäni jollain tavalla tarpeellisen ihmisille. Kunnes muserruin niidenkin taakkojen alle, tajusin eläväni muiden elämää, en omaani. Hajosin totaalisesti ja aloin miettimään itsemurhaa…
Sitten tuli se päivä jolloin päätin sen toteuttaa, olin irtisanoutunut töistäni ja hoitanut kaiken niin hyvin kuin saatoin, ettei kuolemastani aiheutuisi kellekään mitään ongelmia. Eihän kukaan edes huomaisi minun kuolleen.
Ajoin 170km/h kallioleikkaukseen, ajattelin että se tekisi minusta lopun…
Kuten kirjoituksesta voi päätellä ei tehnyt, ja olen siitä onnellinen.
Mutta siitä päivästä alkoi niiden koulussa syntyneiden haavojen korjaaminen, ei ammattilaisten vaan ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Työstin asioita pikkuhiljaa itsekseni, ja sain matkalla apua paljon ihmisiltä, jota yhä edelleen halusin auttaa parhaani mukaan. Heistä kukaan ei edes tiedä miten on minua auttanut, ja useimmat heistä on kadonnut matkan aikana elämästänikin. Syyllisiä siihen löytyy ainoastaan allekirjoittaneesta.
Sillä en osaa vieläkään luottaa ihmisiin, en tiedä opinko edes koskaan, mutta olen oppinut paljon itsestäni ja niistä tavoista joilla ajan ihmisiä pois läheltä. Moni kutsuu minua ystäväksi, mutta minulla on oikeasti vain yksi ystävä, ei yhtään enempää. Muille olen vain itkumuuri ja terapeutti.
En koskaan osaa pitää yhteyttä ihmisiin, ja jos käyn kylässä pakenen sieltä pian yhä vieläkin. Ettei minusta olisi haittaa kellekään… En usko ihmisten puheisiin, vaikka ne sanoo viihtyvänsä kanssani ja kehuvat kuinka paljon hyvänsä.
Mutta olen oppinut omat vahvuuteni, ja osaan käyttää niitä hyväkseni. Pystyn luomaan ihmissuhteita, mutten vielä osaa pitää niistä kiinni, mutta ehkä ennen kuin täytän 50:ntä. Eli koulussa kärsityn kiusaamisen jäljet on kantanut jo reilun 30 vuoden päähän. Ne on pitkät…
Kuitenkin olen antanut kiusaajilleni anteeksi jo ajat sitten, nekin oli vain lapsia jotka ei tajunneet mitä tekivät. En ollut itse yhtään sen parempi. Ei silloin ajattele jälkiä mitä sanoillaan voi toiselle aiheuttaa. En myöskään usko, että kiusaamista saadaan koskaan täysin karsittua. Ei niin kauan kuin kyseessä on ihmiset. Sillä monesti jopa täysin viaton heitto saattaa synnyttää tilanteen, jossa jokin loukkaantuu ja ottaa sanat väärin, vaikka ne on tarkoitettu aivan toisenlaisiksi sanoiksi. Ihmisillä on rajaton kyky ymmärtää asioita myös väärin…
Fyysisiin tekoihin pystytään puuttumaan, mutta henkisiin on melkein mahdoton puuttua… ne on huomaamattomia.
Sitten siihen, että mikä on minua auttanut. Musiikki, kirjoittaminen siis asioiden ulos kirjoittaminen vaikka vaan itselleen, jo sekin auttaa. Valokuvaaminen, ja muut ihmiset…
Hyvä että tiedät omat vahvuutesi, ja joo en usko itsekkään niin valitettavaa kuin se onkin 🙁 Henkinen puoli tosiaan aina jättää jäljet.